1. kirja 102-126

Ja tulee olemaan aika, jolloin jopa sinä haet hylkäämään
meidät, kiihkoilijoiden kauhunkylvöisten sanojen kukistamana.¹
Tosiaan, kuinka monta unta he voivat sinulle
vielä kutoa, kuinka kauan vielä vääristää ihmiselon
luonnonlakeja, sotkea sinun kohtalosi pelolla!
Ei ihme;  jos ihmiskunta näkisi, että kaikella
kärsimyksellä on ennalta määrätty rajansa, niin sisu
uhmata kiihkoilijoiden uhkauksia ja Taikauskoa syntyisi.
Mutta, tänä päivänä ei kennelläkään ole taistoa, ei kykyä jäljellä:
me pelkäämme ikuista rangaistusta kuoleman jälkeen.
On valloillaan tietämättömyys sielun olemuksesta – syntyykö se,
vai päinvastoin löytää tiensä ihmisiin syntymisen hetkellä?
Ja kuihtuuko se kanssamme kuoleman repiessä meidät rikki,
vai lähteekö se Orcuksen hämyisille majoille ja syviin kuiluihin?²
Vai löytääkö se kenties itsensä eläimestä jumalien johtamana meidän sijaan,
niinkuin lauloi meidän Enniuksemme,³ joka ensimmäisenä kantoi
suloiselta Helikonilta ikivihreistä lehvistä punotun kruunun,³
ja niin voitti kunniakkaan nimen Italian kansojen keskuudessa;
tosin, hän myös ehdottaa ikiaikaisilla säkeillään, että ovat tosia
Akheronin aavat,5 mutta sinne asti eivät meidän henkemme
kuin ruumiimmekaan selviä; niin tekevät vain, tuntemattomia teitä pitkin,
kalpeat heijastukset. Ennius sanoo, että ikuisesti elävän
Homeroksen kuvajainen astui esiin, ja vuodatti
suolaisia kyyneleitä ja ryhtyi avaamaan oloseikkojen olemuksia.


¹ ’Kiihkoilijat’ = vates. Sana tarkoittaa itse asiassa  pappeja, ennustajia, kirjailijoita; kaikkia ammattimaisia perinteisen uskonnon kannattajia.

² Orcus oli roomalainen manalan jumala, kreikkalaisen Hadeksen vastine.

³ Ennius (239-169 e.a.a.) oli roomalainen runoilija ja Lucretiuksen tärkein esikuva. Ennius uskoi pythagorelaisen filosofian mukaan metempsykoosiin, sielunvaellukseen, oli sitä mieltä, että arkaaisen kreikkalaisen eepos-runoilija Homeroksen sielu oli syntynyt hänessä uudelleen.

4 Helikon on vuori Kreikassa, jossa Muusien uskottiin asuvan. Antiikin runo- ja näytelmäkilpailuissa voittajille annettiin seppeleitä, samoin kuin urheilijoille.

5 Akheron oli kreikkalais-roomalaisen manalan viidestä joesta suurin, ja se erotti elävät kuolleiden maailmasta. Lautturi Kharon vei maksua vastaan kuolleiden sieluja joen yli manalaan – ne, joilla ei ollut antaa kolikkoa maksuksi, jäivät vaeltamaan haamuina joenpenkkaa.

Mainokset

1. kirja 80-101

Yhtä asiaa nyt pelkään; kenties
näet filosofiassa jotain syntistä ja ensiaskeleen
paheen tielle. Mutta, päinvastoin, taikausko
sikiää rikollisia ja syntisiä tekoja: näin tapahtui
Auliksen satamassa, kun Risteyksien Neitsyen alttari
tahrattiin Ifianassan verellä, Danaijien valittujen
valtiaiden, vieraanvaraisten isäntien toimesta.¹
Heti, kun neitseelliset hiukset, jotka tasamittaisina kutreina
laskeutuivat poskille, oli sidottu nauhalla,² niin
tyttö näki isänsä surumielisenä seisovan alttarin äärellä,
rinnallaan veitsiä piilottelevia pappeja; ja kaupunkilaisia, jotka
Ifianassan nähdessään liikuttuivat kyyneliin;
ja mykkänä kauhusta, neito vajosi polvilleen maahan.
Tyttö raukka! Ei tuolloin auttanut, että hän
ensimmäisenä antoi kuninkaalle isän nimen.³
Nostettuna miesten käsivarsille, tärisevä neito johdettiin
alttarille; ei siksi, että ikiaikainen rituaali saataisiin
täytäntöön helakoiden häähymnien saattelemana, vaan jotta
naima-iän kynnyksellä tahrattoman uhrin voisivat
syntiset surmata, iskulla isän kädestä –
kaikki tämä vain turvallisen ja suotuisan matkan toivossa.
Niin mahtava oli taikauskon houkutus pahuuteen.4


¹ Lucretius viittaa vanhaan kreikkalaiseen taruun Ifanassasta, tai Ifigeniasta, millä nimellä hänet tunnetaan paremmin. Danaijit eli kreikkalaiset olivat valmistautumassa lähtöön sotaan Troijaa vastaan. Ifigenian isä, mykeneläisten kuningas Agamemnon, oli huonoissa väleissä jumalatar Artemiksen (jota Lucretius itse asiassa kutsuu risteysten ja manalan jumalattaren Trivian nimellä, Triviai virginis, jonka roomalaiset joskus yhdistivät Dianan/Artemiksen kanssa) kanssa, jonka tähden jumalatar nostatti vastatuulen, joka esti kreikkalaisten laivastoa lähtemästä matkaan. Lepyttääkseen Artemiksen, Agamemnon päätti uhrata Ifigenian. Ifigenia kutsuttiin Aulikseen, satamakaupunkiin Boiotiassa, sillä verukkeella, että tämä naitettaisiin troijalaiselle sankarille Akhilleukselle.

² Roomassa eläinuhrit usein koristeltiin nauhoilla, mutta roomalaisissa häissä morsiamen ympärille myös sidottiin iso nauha seremoniaa varten.  Lucretius leikkii Agamemnoksen petoksella synkällä tavalla, ja  tässä kappalleessa on paljon latinan sanoja ja symboliikkaa, jotka voisivat viitata sekä roomalaiseen avioliittoseremoniaan että eläinuhrirituaaleihin (sublata, tremibunda, deducta).

³ ts. Ifigenia oli Agamemnoksen esikoinen.

4 ”Tantum religio potuit suadere malorum”; tämä on yksi kuuluisimpa Lucretiuksen säkeitä, jonka Voltaire uskoi olevan niin ikuinen, että se kestäisi maailman loppuun saakka.

 

 

 

 

1. kirja 62-79

Kun ihmiselämä iljettävästi ryömi kaikkien silmien edessä
maan mudassa, muserrettuna alla painon taikauskon,¹
joka oli nostanut päänsä taivaiden kentiltä,
ja kohosi ahdistaen – kauhea katsoa! – ylle kuolevaisten,
niin mies Kreikan maasta oli ensimmäinen,² joka uskalsi kohottaa
kuolevaisten silmät kohtaamaan Taikauskon ja taistelemaan vastaan,
sillä eivät sadut jumalista, ei vasamat, ei taivaan uhitteleva
jupina riittänyt kukistamaan miestä, vaan sitä enemmän yltyi
sielunsa kärkäs uskallus, ja niin hän, ensimmäisenä kaikista,
himoitsi rikkoa luonnon porttien kahlitsevat salvat.
Sentähden hänen sielunsa eloisa voima voitti, ja eteenpäin
ja ylitse maailman liekehtivien muurien hän nousi,
vaelsi läpi äärettömyyden avulla järjen ja ajatuksen;
ja palasi kotiin valloittajana, tietäen Mitä Voi Syntyä Olemaan
ja Mitä Ei, toisin sanoen, kuinka kaikella on sidonnaiset voimansa
sekä omat syvään uurretut rajansa.
Näin ollen Taikausko on vuorostaan heitetty maahan ja tallottu
jalkoihin, ja Voitto kohottaa meidät korkealle taivaisiin.


¹ Olen kääntänyt Lucretiuksen käyttämän sanan religio ’taikauskoksi’, joka on vähemmän harhaanjohtava käännös kuin ’uskonto’. Epikurolaiset eivät sinänsä vastustaneet uskonnollisuutta, mutta perinteistä kreikkalais-roomalaista uskontoa kylläkin, joka opetti, että jumalat hallitsivat maailmankaikkeuta. Lucretius ei kiellä jumalien olemassaoloa, mutta epikurolaisten oppien mukaan on sitä mieltä, ettei jumalilla ole minkäänlaista vaikutusvaltaa maailman tapahtumiin, joten kaikki uskonnoliset rituaalit, rukoilu, uhrilahjat jne. ovat täysin turhia ja näin ollen takauskoa.

² Mies Kreikan maasta = Epikuros.