1. kirja 127-135

Sen vuoksi on määriteltävä taivaallisten kappaleiden perimmäiset
lait: mikä voima laukaisee auringon ja kuun liikkeet,
mikä valta ohjaa maan toimintoja, ja, ennen kaikkea, on
älyaistit terävinä hahmoteltava, mistä mieli ja sielun olemus kumpuavat;¹
kysy, mikä on se, joka tulee vastaan ja hukuttaa mielemme kauhulla
kun olemme valveilla kuumeen murtamina tai uneen haudattuina,
ja saa meidät näkemään ja kuulemaan läsnäolevaksi ne, jotka
kuolema on kohdannut ja joiden luut maa sulkee syleilyynsä.


¹ Lucretius käsittää mielen ja sielun kahdeksi erilliseksi entiteetiksi. Animus eli mieli on tunteiden ja järjen ’asuinpaikka’; animus sijaitsee jokaisen ihmisen rinnassa. Anima eli sielu tai elinvoima taas koostuu niin hienoista ja hennoista atomeista, että ne ovat levittäytyneet kaikkialle ihmiskehoon ja aiheuttavat aistimme ja tuntemuksemme. Lucretius selittää teoriansa ihmismielestä runoelmansa kolmannessa kirjassa (3.830-1094).

Mainokset

1. kirja 102-126

Ja tulee olemaan aika, jolloin jopa sinä haet hylkäämään
meidät, kiihkoilijoiden kauhunkylvöisten sanojen kukistamana.¹
Tosiaan, kuinka monta unta he voivat sinulle
vielä kutoa, kuinka kauan vielä vääristää ihmiselon
luonnonlakeja, sotkea sinun kohtalosi pelolla!
Ei ihme;  jos ihmiskunta näkisi, että kaikella
kärsimyksellä on ennalta määrätty rajansa, niin sisu
uhmata kiihkoilijoiden uhkauksia ja Taikauskoa syntyisi.
Mutta, tänä päivänä ei kennelläkään ole taistoa, ei kykyä jäljellä:
me pelkäämme ikuista rangaistusta kuoleman jälkeen.
On valloillaan tietämättömyys sielun olemuksesta – syntyykö se,
vai päinvastoin löytää tiensä ihmisiin syntymisen hetkellä?
Ja kuihtuuko se kanssamme kuoleman repiessä meidät rikki,
vai lähteekö se Orcuksen hämyisille majoille ja syviin kuiluihin?²
Vai löytääkö se kenties itsensä eläimestä jumalien johtamana meidän sijaan,
niinkuin lauloi meidän Enniuksemme,³ joka ensimmäisenä kantoi
suloiselta Helikonilta ikivihreistä lehvistä punotun kruunun,³
ja niin voitti kunniakkaan nimen Italian kansojen keskuudessa;
tosin, hän myös ehdottaa ikiaikaisilla säkeillään, että ovat tosia
Akheronin aavat,5 mutta sinne asti eivät meidän henkemme
kuin ruumiimmekaan selviä; niin tekevät vain, tuntemattomia teitä pitkin,
kalpeat heijastukset. Ennius sanoo, että ikuisesti elävän
Homeroksen kuvajainen astui esiin, ja vuodatti
suolaisia kyyneleitä ja ryhtyi avaamaan oloseikkojen olemuksia.


¹ ’Kiihkoilijat’ = vates. Sana tarkoittaa itse asiassa  pappeja, ennustajia, kirjailijoita; kaikkia ammattimaisia perinteisen uskonnon kannattajia.

² Orcus oli roomalainen manalan jumala, kreikkalaisen Hadeksen vastine.

³ Ennius (239-169 e.a.a.) oli roomalainen runoilija ja Lucretiuksen tärkein esikuva. Ennius uskoi pythagorelaisen filosofian mukaan metempsykoosiin, sielunvaellukseen, oli sitä mieltä, että arkaaisen kreikkalaisen eepos-runoilija Homeroksen sielu oli syntynyt hänessä uudelleen.

4 Helikon on vuori Kreikassa, jossa Muusien uskottiin asuvan. Antiikin runo- ja näytelmäkilpailuissa voittajille annettiin seppeleitä, samoin kuin urheilijoille.

5 Akheron oli kreikkalais-roomalaisen manalan viidestä joesta suurin, ja se erotti elävät kuolleiden maailmasta. Lautturi Kharon vei maksua vastaan kuolleiden sieluja joen yli manalaan – ne, joilla ei ollut antaa kolikkoa maksuksi, jäivät vaeltamaan haamuina joenpenkkaa.