1. kirja, 225-236

Sitä paitsi, jos kaikenkalvava aika tuhoaa lopullisesti
kaiken materian jonka se raivaa pois kausillaan kuluttaen,
mistä Venus palauttaa elolliset lajit elämän hehkuun rotu
toisensa jälkeen, tai mistä kekseliäs, taidokas maa ravitsee ja
kasvattaa ja ruokkii viljalla jokaisen rodun toisensa jälkeen?
Mistä valtaisa meri ammentaa aavansa – vedenalaisista lähteistä
ja kaukaa pitkältä valuvista virroista? Mistä taivas ravitsee tähtensä?
Jokaisen olevaisen, jolla on kuolevainen hahmo, on täytynyt joskus
tulla äärettömän ajallisuuden ja menneiden eilisten kalvamaksi.
Mutta jos kaikessa tässä menneessä ajassa ja tilassa on ollut oloseikkoja,
joiden summasta maailma koostuu ja rakentuu aina uudelleen,
on niiden ominaisen luonteen todellakin oltava kuolematon.
Näin ollen mikään ei siis voi palata olemattomuuteen.

Mainokset

1. kirja 149-173

Johtakaamme tästä oppimme ensimmäinen periaate:
mitään ei synny tyhjästä eikä jumalien tahdosta.
Kauhu puristaa kuolevaisia otteessaan, koska he
katselevat monien asioiden tapahtuvan maan päällä ja
taivaalla – asioiden, joiden aiheuttajia ei voi nähdä,
ja näin syntyy usko jumalalliseen alkuvoimaan.
Kun ymmärtää, että mitään ei voi luoda tyhjästä,
niin viipymättä näkee kirkkaasti, mitä etsii:
alkulähteen, josta kaikki asiat voidaan luoda,
ja kuinka kaikki voi syntyä ilman jumalien aherrusta.

Jos asiat voisivat syntyä tyhjästä, mitä tahansa voisi syntyä
mistä tahansa; mikään eläväinen ei tarvitsisi siemeniä.
Ensinnäkin, merestä syntyisi ihmisiä, mullasta suomuisia
heimoja, taivaista kuoriutuisi siivekkäitä;
karja ja muut katraat, kaikenlaisten villieläinten suvut
täyttäisivät laitumet sekä aavikot syntyen arvaamattomasti.
Eivätkä puut järjestään tuottaisi samaa hedelmää,
vaan vaihtelisivat; jokainen puu voisi kantaa jokaista hedelmää.
On päivänselvää, että jos kaikentuottavia eliöitä ei ole,
kuinka voisi olla olemassa kaikille oloseikoille yhteinen,
muuttumaton ja ikuinen äiti?
Sillä asianlaita on, että jokainen oloseikka syntyy omasta,
määrätystä siemenestään;  jokaisen kappaleen, joka syntyy
ja nousee valon reunoille, alkulähde on siellä missä
kappaleen materia ja alkuosaset ovat; on mahdotonta,
että mitä tahansa voi syntyä mistä tahansa,
sillä jokaisessa oloseikassa lepää ainoalaatuinen, oma voimansa.

1. kirja 49-61

Ja nyt, Memmius, kutsu toimettomat korvasi ja huolenaiheista
vapautettu, terävä mielesi toden filosofian äärelle,
etteivät lahjani, jotka tarjoan sinulle vilpittömällä innolla,
tule halveksien hylätyiksi ennen kuin ne on ehditty ymmärtää.
Sillä aion selittää sinulle taivaiden ja jumalien perimmäisen
järjestyksen, ja paljastaa elementtien alkuosat,¹ joista
luonto hoivaa, ravitsee ja muovaa kaiken olemassa olevan;
joiksi luonto myös hajoamisen hetkellä kaiken palauttaa, takaisin
alkuosiin, joita filosofian kielellä usein kuvailemme
materiaksi tai ainesta tuottaviksi jäseniksi, tai oloseikkojen
siemeniksi, tai sitten kutsumme niitä alkuperäisiksi atomeiksi;
sillä näistä alkuosista on kaikki olemassa oleva tehty.


¹ Elementtien alkuosat = atomit.