1. kirja 149-173

Johtakaamme tästä oppimme ensimmäinen periaate:
mitään ei synny tyhjästä eikä jumalien tahdosta.
Kauhu puristaa kuolevaisia otteessaan, koska he
katselevat monien asioiden tapahtuvan maan päällä ja
taivaalla – asioiden, joiden aiheuttajia ei voi nähdä,
ja näin syntyy usko jumalalliseen alkuvoimaan.
Kun ymmärtää, että mitään ei voi luoda tyhjästä,
niin viipymättä näkee kirkkaasti, mitä etsii:
alkulähteen, josta kaikki asiat voidaan luoda,
ja kuinka kaikki voi syntyä ilman jumalien aherrusta.

Jos asiat voisivat syntyä tyhjästä, mitä tahansa voisi syntyä
mistä tahansa; mikään eläväinen ei tarvitsisi siemeniä.
Ensinnäkin, merestä syntyisi ihmisiä, mullasta suomuisia
heimoja, taivaista kuoriutuisi siivekkäitä;
karja ja muut katraat, kaikenlaisten villieläinten suvut
täyttäisivät laitumet sekä aavikot syntyen arvaamattomasti.
Eivätkä puut järjestään tuottaisi samaa hedelmää,
vaan vaihtelisivat; jokainen puu voisi kantaa jokaista hedelmää.
On päivänselvää, että jos kaikentuottavia eliöitä ei ole,
kuinka voisi olla olemassa kaikille oloseikoille yhteinen,
muuttumaton ja ikuinen äiti?
Sillä asianlaita on, että jokainen oloseikka syntyy omasta,
määrätystä siemenestään;  jokaisen kappaleen, joka syntyy
ja nousee valon reunoille, alkulähde on siellä missä
kappaleen materia ja alkuosaset ovat; on mahdotonta,
että mitä tahansa voi syntyä mistä tahansa,
sillä jokaisessa oloseikassa lepää ainoalaatuinen, oma voimansa.

Mainokset

1. kirja 136-148

Enkä vähättele, kuinka vaikeaa on valottaa kreikkalaisten
hämäriä keksintöjä latinan säkeillä, kun
äidinkieleni köyhyys ja oppimme nuoruus
vaatii minua sepittämään uusia sanoja. Mutta sinun hyvyytesi
ja toivo suloisesta ystävyydestäsi kannustaa minut
uurastamaan läpi minkä tahansa raadannan; se houkuttelee
minut valvomaan läpi seesteisien öiden, etsien sanoja ja runoja,
joilla viimein voin sytyttää kirkkaat valot mielesi porteille,
ja saada sinut näkemään syvälle oloseikkojen syvyyksiin.
Tämä pelko ja pimeys sielussa on karkoitettava: ei
auringon säteillä tai päivän säkenöivillä aisoilla,
vaan luonnon kasvojen ja lakien tunnustuksella.

1. kirja 127-135

Sen vuoksi on määriteltävä taivaallisten kappaleiden perimmäiset
lait: mikä voima laukaisee auringon ja kuun liikkeet,
mikä valta ohjaa maan toimintoja, ja, ennen kaikkea, on
älyaistit terävinä hahmoteltava, mistä mieli ja sielun olemus kumpuavat;¹
kysy, mikä on se, joka tulee vastaan ja hukuttaa mielemme kauhulla
kun olemme valveilla kuumeen murtamina tai uneen haudattuina,
ja saa meidät näkemään ja kuulemaan läsnäolevaksi ne, jotka
kuolema on kohdannut ja joiden luut maa sulkee syleilyynsä.


¹ Lucretius käsittää mielen ja sielun kahdeksi erilliseksi entiteetiksi. Animus eli mieli on tunteiden ja järjen ’asuinpaikka’; animus sijaitsee jokaisen ihmisen rinnassa. Anima eli sielu tai elinvoima taas koostuu niin hienoista ja hennoista atomeista, että ne ovat levittäytyneet kaikkialle ihmiskehoon ja aiheuttavat aistimme ja tuntemuksemme. Lucretius selittää teoriansa ihmismielestä runoelmansa kolmannessa kirjassa (3.830-1094).

1. kirja 102-126

Ja tulee olemaan aika, jolloin jopa sinä haet hylkäämään
meidät, kiihkoilijoiden kauhunkylvöisten sanojen kukistamana.¹
Tosiaan, kuinka monta unta he voivat sinulle
vielä kutoa, kuinka kauan vielä vääristää ihmiselon
luonnonlakeja, sotkea sinun kohtalosi pelolla!
Ei ihme;  jos ihmiskunta näkisi, että kaikella
kärsimyksellä on ennalta määrätty rajansa, niin sisu
uhmata kiihkoilijoiden uhkauksia ja Taikauskoa syntyisi.
Mutta, tänä päivänä ei kennelläkään ole taistoa, ei kykyä jäljellä:
me pelkäämme ikuista rangaistusta kuoleman jälkeen.
On valloillaan tietämättömyys sielun olemuksesta – syntyykö se,
vai päinvastoin löytää tiensä ihmisiin syntymisen hetkellä?
Ja kuihtuuko se kanssamme kuoleman repiessä meidät rikki,
vai lähteekö se Orcuksen hämyisille majoille ja syviin kuiluihin?²
Vai löytääkö se kenties itsensä eläimestä jumalien johtamana meidän sijaan,
niinkuin lauloi meidän Enniuksemme,³ joka ensimmäisenä kantoi
suloiselta Helikonilta ikivihreistä lehvistä punotun kruunun,³
ja niin voitti kunniakkaan nimen Italian kansojen keskuudessa;
tosin, hän myös ehdottaa ikiaikaisilla säkeillään, että ovat tosia
Akheronin aavat,5 mutta sinne asti eivät meidän henkemme
kuin ruumiimmekaan selviä; niin tekevät vain, tuntemattomia teitä pitkin,
kalpeat heijastukset. Ennius sanoo, että ikuisesti elävän
Homeroksen kuvajainen astui esiin, ja vuodatti
suolaisia kyyneleitä ja ryhtyi avaamaan oloseikkojen olemuksia.


¹ ’Kiihkoilijat’ = vates. Sana tarkoittaa itse asiassa  pappeja, ennustajia, kirjailijoita; kaikkia ammattimaisia perinteisen uskonnon kannattajia.

² Orcus oli roomalainen manalan jumala, kreikkalaisen Hadeksen vastine.

³ Ennius (239-169 e.a.a.) oli roomalainen runoilija ja Lucretiuksen tärkein esikuva. Ennius uskoi pythagorelaisen filosofian mukaan metempsykoosiin, sielunvaellukseen, oli sitä mieltä, että arkaaisen kreikkalaisen eepos-runoilija Homeroksen sielu oli syntynyt hänessä uudelleen.

4 Helikon on vuori Kreikassa, jossa Muusien uskottiin asuvan. Antiikin runo- ja näytelmäkilpailuissa voittajille annettiin seppeleitä, samoin kuin urheilijoille.

5 Akheron oli kreikkalais-roomalaisen manalan viidestä joesta suurin, ja se erotti elävät kuolleiden maailmasta. Lautturi Kharon vei maksua vastaan kuolleiden sieluja joen yli manalaan – ne, joilla ei ollut antaa kolikkoa maksuksi, jäivät vaeltamaan haamuina joenpenkkaa.

1. kirja 62-79

Kun ihmiselämä iljettävästi ryömi kaikkien silmien edessä
maan mudassa, muserrettuna alla painon taikauskon,¹
joka oli nostanut päänsä taivaiden kentiltä,
ja kohosi ahdistaen – kauhea katsoa! – ylle kuolevaisten,
niin mies Kreikan maasta oli ensimmäinen,² joka uskalsi kohottaa
kuolevaisten silmät kohtaamaan Taikauskon ja taistelemaan vastaan,
sillä eivät sadut jumalista, ei vasamat, ei taivaan uhitteleva
jupina riittänyt kukistamaan miestä, vaan sitä enemmän yltyi
sielunsa kärkäs uskallus, ja niin hän, ensimmäisenä kaikista,
himoitsi rikkoa luonnon porttien kahlitsevat salvat.
Sentähden hänen sielunsa eloisa voima voitti, ja eteenpäin
ja ylitse maailman liekehtivien muurien hän nousi,
vaelsi läpi äärettömyyden avulla järjen ja ajatuksen;
ja palasi kotiin valloittajana, tietäen Mitä Voi Syntyä Olemaan
ja Mitä Ei, toisin sanoen, kuinka kaikella on sidonnaiset voimansa
sekä omat syvään uurretut rajansa.
Näin ollen Taikausko on vuorostaan heitetty maahan ja tallottu
jalkoihin, ja Voitto kohottaa meidät korkealle taivaisiin.


¹ Olen kääntänyt Lucretiuksen käyttämän sanan religio ’taikauskoksi’, joka on vähemmän harhaanjohtava käännös kuin ’uskonto’. Epikurolaiset eivät sinänsä vastustaneet uskonnollisuutta, mutta perinteistä kreikkalais-roomalaista uskontoa kylläkin, joka opetti, että jumalat hallitsivat maailmankaikkeuta. Lucretius ei kiellä jumalien olemassaoloa, mutta epikurolaisten oppien mukaan on sitä mieltä, ettei jumalilla ole minkäänlaista vaikutusvaltaa maailman tapahtumiin, joten kaikki uskonnoliset rituaalit, rukoilu, uhrilahjat jne. ovat täysin turhia ja näin ollen takauskoa.

² Mies Kreikan maasta = Epikuros.

1. kirja 1-48

Oi, Aeneaan kansan äiti,¹ ihmisten ja jumalien sulotar,
hellä Venus; lipuvien taivaallisten enteiden alla
sinä määräät meren vilisemään laivoja ja maat kantamaan
hedelmää, sillä sinun kauttasi on jokainen elollinen luotu ja
jokainen herättyään todistaa auringon loistoa:
sinua, jumalatar, sinua tuulet ja taivaan pilvet pakenevat
tulosi hetkellä, sinulle kekseliäs, taidokas maa versoaa
tuoksuvia kukkia, sinulle meren lakeudet hymyilevät,
ja tyyntynyt taivas huokuu virtaavaa valoa.
Niin pian kuin kevätpäivät paljastavat suloiset kasvonsa
ja länsituulen henkäys soi valtoimenaan, kihisten elämää,
ensin taivaan linnut julistavat sinua, valtiatar,
ja tenhosi lävistää jokaiseen sieluun tiedon saapumisestasi.
Seuraavaksi sekä villit pedot että kesyt katraat tanssivat
riemusta laitumilla ja uivat läpi kuohuvien koskien: lumosi
kieloissa ja hurmioissaan ne seuraavat sinua minne vain kuljet.
Ja sitten, läpi vuorten ja merten ja hurjien jokien ja
lintujen lehtevien asumusten ja vehmaiden niittyjen, sinä
taot jokaiseen rintaan viettelevän hekuman, joka houkuttaa
eläväiset jatkamaan rotuaan ja sukuaan, rakkaudesta.
Koska sinä ja vain yksin sinä kaitset luonnon kulkua,
ja ilman sinua ei kukaan koskaan rantaudu päivän säihkyville
rajoille, eikä mitään riemukasta tai ihanaa synny: sinua minä
kaipaan itselleni kumppaniksi kirjoittamaan nämä säkeet,
jotka muovaan kertomaan asioiden olemuksesta meidän
Memmiuksellemme,² jonka olet, jumalatar, suonut aina
kukoistaa ja koristellut kaikilla hyveillä.
Sitä suuremalla syyllä siis siunaa sanani, oi valtiatar,
iänkaikkisella viehkeydellä.
Sillä välin tyynnytä sodankäynnin julma työ
jokaisessa maassa ja meressä uneen;
koska sinä yksin voit antaa seesteisen rauhan
kuolevaisille, sillä sodankäynnin julmaa työtä määrää
rautavoimainen Mars, joka usein heittäytyy syliisi
rakkauden ikuisen haavan nujertamana,
ja, katse koholla, hän lepää koreaa kaulaansa tuijottaen sinua,
jumalatar, ravitsee ahnaat silmänsä lemmellä
ja roikkuu huulillasi pidätetyin henkäyksin.
Kun hän makaa pyhien jäseniesi päällä, valtiatar, syleile
häntä; ja hukuta hänet suloisiin maanitteluihin huulillasi;
ano, oi kuningatar, suotuisaa rauhaa Rooman kansalle.
En minä voi häivyttää pelkoja näinä isänmaalle synkkinä
päivinä, eikä kunniakas Memmiuksen suku voi hylätä
yhteisen hyvän suojelua.
Taivainen luonne jo itsessään vaatii, että jumalat
nauttivat ikuisesta elämästä syvässä rauhassa, kaukana ja
eristettyinä meidän taakoistamme;
sillä vapaana kaikista kivuista, vapaana vaaroista,
mahtavia omasta takaa ja meiltä mitään kaivaten,
jumalia ei voi lahjoa eikä heitä koskaan viha koske.


¹ Aeneaan kansa = roomalaiset. Aeneas oli roomalaisen mytologian mukaan troijalaisen prinssin Ankhiseksen ja jumalatar Venuksen poika, joka pakeni Troijan sodan aiheuttamaa Troijan kaupunkivaltion totaalista tuhoutumista Italiaan, jossa hän perusti Rooman.

² Lucretiuksen teos on omistettu henkilölle nimeltä Memmius, jota hän puhuttelee silloin tällöin runoelman aikana. Me emme tiedä oikein mitään varmaa siitä, kuka Memmius oli; hän voi olla vuoden 56 eaa. preettori Gaius Memmius. Todennäköisesti Memmius on Lucretiuksen mesenaatti. Roomassa kirjailijat ja filosofit olivat usein riippuvaisia ylimystöluokan sponsoreista, ja saattoivat jopa asua ja matkustaa rikkaiden hyväntekijöidensä kanssa.