1. kirja 215-224

Lisäksi, luonto hajottaa kaiken aina takaisin alkuelementteihinsä:
luonto ei pelkistä mitään olemattomuuteen.
Jos yksikään alkuosanen olisi katoavainen, niin
kaikki asiat hajoaisivat yht’äkkiä tempaisuina silmiemme edestä:
ei tarvitsisi käyttää voimaa voidakseen
aiheuttaa osasten hajoamista ja liitosten purkautumista.
Vaan asianlaita on, että koska kaiken aineellisen siemen on ikuinen,
niin kunnes voima kohtaa sen – isku joka pirstoo sen kappaleiksi,
tai tunkeutuu läpi aineen tyhjiön¹ ja hajottaa sen sisältä –
ennen sitä ei luonto anna meidän nähdä minkään tuhoutuvan.


¹ Tyhjiö viittaa tässä epikurolaiseen atomioppiin, jonka mukaan olemassa on vain atomeja ja tyhjiötä (inane). Lucretius siis kuvittelee esineen, joka (kuten kaikki materia) koostuu atomien ja tyhjiön summasta. 

Mainokset

1. kirja 198-214

Myös, miksei luonto muovaisi niin suuria miehiä,
että he voisivat ylittää meren syöverit jalan, kuin sillan,
ja repiä valtaisia vuoria käsillään ja
elää läpi useiden sukupolvien, ellei asioiden
luomiseen olisi nimitetty määrättyä ainetta,
joka antaa rajat sille, mitä voi ja mitä ei voi syntyä?
Meidän on siis myönnettävä, mitään ei voi syntyä tyhjästä,
sillä kaikilla asioilla on oltava siemenensä, josta jokainen
luotu olio voi puskea esiin – ilman pehmeisiin henkäyksiin.
Viimeiseksi: koska näemme, että viljelty maa on parempi
kuin viljelemätön, ja se kantaa parempaa hedelmää käsiemme avulla,
on ilmiselvää, että maassa on oloseikkojen alkuosasia jotka me,
kääntäessämme hedelmällisiä multanokareita ja kaivaessamme ojia, herätämme eloon.
Mutta jos alkuosasia ei olisi olemassa, näkisit kaiken kasvavan
paljon paremmin ilman ihmisen raadantaa ja omasta tahdostaan.

1. kirja 174-198

Sitä paitsi, miksi näemme, kuinka kevät maanittelee ruusut, kesähelle
viljan ja syksy viinin marjat puhkeamaan, ellei siksi, että jokainen
luomakunnan jäsen paljastaa kasvonsa omana aikanaan,
kun kunkin olennon määrätyt siemenet
ovat virranneet yhteen ja aika on kypsä; kun vilpas maa
saattaa turvallisesti nuoret ja hauraat versot eloon valon reunoille.
Jos ne syntyisivät tyhjästä, ne nousisivat esiin
yht’äkkiä satunnaisin väliajoin ja epäsuotuisina vuodenaikoina;
mikään alkuosanen ei tietenkään tarvitsisi otolliseen aikaan sidottua,
hedelmällistä liittoa kukoistaakseen.

Eikä eläväisillä olisi tarvetta ajalle voidakseen kasvaa, eikä siemenille
löytääkseen toisensa, jos ne voisivat nousta tyhjästä.
Pienet imeväiset olisivat yht’äkkiä nuoria miehiä,
ja räpäyksessä puiden taimet syöksyisivät ylös maasta.
Näin ei tapahdu, se on ilmiselvää, kaikki kasvaa
hiljalleen, kuin on luonnollista, omasta määrätystä siemenestään,
ja kasvaessaan täyttää oman olemuksensa; näin voit päätellä,
jokainen elävä asia saa kasvunsa ja ravintonsa omasta materiastaan.

Summaa tähän vielä se, että ilman säädettyjä sadekausia
maa ei voisi synnyttää ihania hedelmiään;
eikä mikään eläväinen voi jatkaa sukuaan
tai säilyä elossa ilman ravintoa;
näin voit pikemmin uskoa, että monet osaset ovat yhteinen tekijä
monille asioille – kuin kirjaimet sanoille –
kuin että mikään asia voisi olla olemassa ilman alkuosasia.

1. kirja 127-135

Sen vuoksi on määriteltävä taivaallisten kappaleiden perimmäiset
lait: mikä voima laukaisee auringon ja kuun liikkeet,
mikä valta ohjaa maan toimintoja, ja, ennen kaikkea, on
älyaistit terävinä hahmoteltava, mistä mieli ja sielun olemus kumpuavat;¹
kysy, mikä on se, joka tulee vastaan ja hukuttaa mielemme kauhulla
kun olemme valveilla kuumeen murtamina tai uneen haudattuina,
ja saa meidät näkemään ja kuulemaan läsnäolevaksi ne, jotka
kuolema on kohdannut ja joiden luut maa sulkee syleilyynsä.


¹ Lucretius käsittää mielen ja sielun kahdeksi erilliseksi entiteetiksi. Animus eli mieli on tunteiden ja järjen ’asuinpaikka’; animus sijaitsee jokaisen ihmisen rinnassa. Anima eli sielu tai elinvoima taas koostuu niin hienoista ja hennoista atomeista, että ne ovat levittäytyneet kaikkialle ihmiskehoon ja aiheuttavat aistimme ja tuntemuksemme. Lucretius selittää teoriansa ihmismielestä runoelmansa kolmannessa kirjassa (3.830-1094).

1. kirja 102-126

Ja tulee olemaan aika, jolloin jopa sinä haet hylkäämään
meidät, kiihkoilijoiden kauhunkylvöisten sanojen kukistamana.¹
Tosiaan, kuinka monta unta he voivat sinulle
vielä kutoa, kuinka kauan vielä vääristää ihmiselon
luonnonlakeja, sotkea sinun kohtalosi pelolla!
Ei ihme;  jos ihmiskunta näkisi, että kaikella
kärsimyksellä on ennalta määrätty rajansa, niin sisu
uhmata kiihkoilijoiden uhkauksia ja Taikauskoa syntyisi.
Mutta, tänä päivänä ei kennelläkään ole taistoa, ei kykyä jäljellä:
me pelkäämme ikuista rangaistusta kuoleman jälkeen.
On valloillaan tietämättömyys sielun olemuksesta – syntyykö se,
vai päinvastoin löytää tiensä ihmisiin syntymisen hetkellä?
Ja kuihtuuko se kanssamme kuoleman repiessä meidät rikki,
vai lähteekö se Orcuksen hämyisille majoille ja syviin kuiluihin?²
Vai löytääkö se kenties itsensä eläimestä jumalien johtamana meidän sijaan,
niinkuin lauloi meidän Enniuksemme,³ joka ensimmäisenä kantoi
suloiselta Helikonilta ikivihreistä lehvistä punotun kruunun,³
ja niin voitti kunniakkaan nimen Italian kansojen keskuudessa;
tosin, hän myös ehdottaa ikiaikaisilla säkeillään, että ovat tosia
Akheronin aavat,5 mutta sinne asti eivät meidän henkemme
kuin ruumiimmekaan selviä; niin tekevät vain, tuntemattomia teitä pitkin,
kalpeat heijastukset. Ennius sanoo, että ikuisesti elävän
Homeroksen kuvajainen astui esiin, ja vuodatti
suolaisia kyyneleitä ja ryhtyi avaamaan oloseikkojen olemuksia.


¹ ’Kiihkoilijat’ = vates. Sana tarkoittaa itse asiassa  pappeja, ennustajia, kirjailijoita; kaikkia ammattimaisia perinteisen uskonnon kannattajia.

² Orcus oli roomalainen manalan jumala, kreikkalaisen Hadeksen vastine.

³ Ennius (239-169 e.a.a.) oli roomalainen runoilija ja Lucretiuksen tärkein esikuva. Ennius uskoi pythagorelaisen filosofian mukaan metempsykoosiin, sielunvaellukseen, oli sitä mieltä, että arkaaisen kreikkalaisen eepos-runoilija Homeroksen sielu oli syntynyt hänessä uudelleen.

4 Helikon on vuori Kreikassa, jossa Muusien uskottiin asuvan. Antiikin runo- ja näytelmäkilpailuissa voittajille annettiin seppeleitä, samoin kuin urheilijoille.

5 Akheron oli kreikkalais-roomalaisen manalan viidestä joesta suurin, ja se erotti elävät kuolleiden maailmasta. Lautturi Kharon vei maksua vastaan kuolleiden sieluja joen yli manalaan – ne, joilla ei ollut antaa kolikkoa maksuksi, jäivät vaeltamaan haamuina joenpenkkaa.

1. kirja 49-61

Ja nyt, Memmius, kutsu toimettomat korvasi ja huolenaiheista
vapautettu, terävä mielesi toden filosofian äärelle,
etteivät lahjani, jotka tarjoan sinulle vilpittömällä innolla,
tule halveksien hylätyiksi ennen kuin ne on ehditty ymmärtää.
Sillä aion selittää sinulle taivaiden ja jumalien perimmäisen
järjestyksen, ja paljastaa elementtien alkuosat,¹ joista
luonto hoivaa, ravitsee ja muovaa kaiken olemassa olevan;
joiksi luonto myös hajoamisen hetkellä kaiken palauttaa, takaisin
alkuosiin, joita filosofian kielellä usein kuvailemme
materiaksi tai ainesta tuottaviksi jäseniksi, tai oloseikkojen
siemeniksi, tai sitten kutsumme niitä alkuperäisiksi atomeiksi;
sillä näistä alkuosista on kaikki olemassa oleva tehty.


¹ Elementtien alkuosat = atomit.