1. kirja 1-48

Oi, Aeneaan kansan äiti,¹ ihmisten ja jumalien sulotar,
hellä Venus; lipuvien taivaallisten enteiden alla
sinä määräät meren vilisemään laivoja ja maat kantamaan
hedelmää, sillä sinun kauttasi on jokainen elollinen luotu ja
jokainen herättyään todistaa auringon loistoa:
sinua, jumalatar, sinua tuulet ja taivaan pilvet pakenevat
tulosi hetkellä, sinulle kekseliäs, taidokas maa versoaa
tuoksuvia kukkia, sinulle meren lakeudet hymyilevät,
ja tyyntynyt taivas huokuu virtaavaa valoa.
Niin pian kuin kevätpäivät paljastavat suloiset kasvonsa
ja länsituulen henkäys soi valtoimenaan, kihisten elämää,
ensin taivaan linnut julistavat sinua, valtiatar,
ja tenhosi lävistää jokaiseen sieluun tiedon saapumisestasi.
Seuraavaksi sekä villit pedot että kesyt katraat tanssivat
riemusta laitumilla ja uivat läpi kuohuvien koskien: lumosi
kieloissa ja hurmioissaan ne seuraavat sinua minne vain kuljet.
Ja sitten, läpi vuorten ja merten ja hurjien jokien ja
lintujen lehtevien asumusten ja vehmaiden niittyjen, sinä
taot jokaiseen rintaan viettelevän hekuman, joka houkuttaa
eläväiset jatkamaan rotuaan ja sukuaan, rakkaudesta.
Koska sinä ja vain yksin sinä kaitset luonnon kulkua,
ja ilman sinua ei kukaan koskaan rantaudu päivän säihkyville
rajoille, eikä mitään riemukasta tai ihanaa synny: sinua minä
kaipaan itselleni kumppaniksi kirjoittamaan nämä säkeet,
jotka muovaan kertomaan asioiden olemuksesta meidän
Memmiuksellemme,² jonka olet, jumalatar, suonut aina
kukoistaa ja koristellut kaikilla hyveillä.
Sitä suuremalla syyllä siis siunaa sanani, oi valtiatar,
iänkaikkisella viehkeydellä.
Sillä välin tyynnytä sodankäynnin julma työ
jokaisessa maassa ja meressä uneen;
koska sinä yksin voit antaa seesteisen rauhan
kuolevaisille, sillä sodankäynnin julmaa työtä määrää
rautavoimainen Mars, joka usein heittäytyy syliisi
rakkauden ikuisen haavan nujertamana,
ja, katse koholla, hän lepää koreaa kaulaansa tuijottaen sinua,
jumalatar, ravitsee ahnaat silmänsä lemmellä
ja roikkuu huulillasi pidätetyin henkäyksin.
Kun hän makaa pyhien jäseniesi päällä, valtiatar, syleile
häntä; ja hukuta hänet suloisiin maanitteluihin huulillasi;
ano, oi kuningatar, suotuisaa rauhaa Rooman kansalle.
En minä voi häivyttää pelkoja näinä isänmaalle synkkinä
päivinä, eikä kunniakas Memmiuksen suku voi hylätä
yhteisen hyvän suojelua.
Taivainen luonne jo itsessään vaatii, että jumalat
nauttivat ikuisesta elämästä syvässä rauhassa, kaukana ja
eristettyinä meidän taakoistamme;
sillä vapaana kaikista kivuista, vapaana vaaroista,
mahtavia omasta takaa ja meiltä mitään kaivaten,
jumalia ei voi lahjoa eikä heitä koskaan viha koske.


¹ Aeneaan kansa = roomalaiset. Aeneas oli roomalaisen mytologian mukaan troijalaisen prinssin Ankhiseksen ja jumalatar Venuksen poika, joka pakeni Troijan sodan aiheuttamaa Troijan kaupunkivaltion totaalista tuhoutumista Italiaan, jossa hän perusti Rooman.

² Lucretiuksen teos on omistettu henkilölle nimeltä Memmius, jota hän puhuttelee silloin tällöin runoelman aikana. Me emme tiedä oikein mitään varmaa siitä, kuka Memmius oli; hän voi olla vuoden 56 eaa. preettori Gaius Memmius. Todennäköisesti Memmius on Lucretiuksen mesenaatti. Roomassa kirjailijat ja filosofit olivat usein riippuvaisia ylimystöluokan sponsoreista, ja saattoivat jopa asua ja matkustaa rikkaiden hyväntekijöidensä kanssa.

Mainokset