1. kirja 149-173

Johtakaamme tästä oppimme ensimmäinen periaate:
mitään ei synny tyhjästä eikä jumalien tahdosta.
Kauhu puristaa kuolevaisia otteessaan, koska he
katselevat monien asioiden tapahtuvan maan päällä ja
taivaalla – asioiden, joiden aiheuttajia ei voi nähdä,
ja näin syntyy usko jumalalliseen alkuvoimaan.
Kun ymmärtää, että mitään ei voi luoda tyhjästä,
niin viipymättä näkee kirkkaasti, mitä etsii:
alkulähteen, josta kaikki asiat voidaan luoda,
ja kuinka kaikki voi syntyä ilman jumalien aherrusta.

Jos asiat voisivat syntyä tyhjästä, mitä tahansa voisi syntyä
mistä tahansa; mikään eläväinen ei tarvitsisi siemeniä.
Ensinnäkin, merestä syntyisi ihmisiä, mullasta suomuisia
heimoja, taivaista kuoriutuisi siivekkäitä;
karja ja muut katraat, kaikenlaisten villieläinten suvut
täyttäisivät laitumet sekä aavikot syntyen arvaamattomasti.
Eivätkä puut järjestään tuottaisi samaa hedelmää,
vaan vaihtelisivat; jokainen puu voisi kantaa jokaista hedelmää.
On päivänselvää, että jos kaikentuottavia eliöitä ei ole,
kuinka voisi olla olemassa kaikille oloseikoille yhteinen,
muuttumaton ja ikuinen äiti?
Sillä asianlaita on, että jokainen oloseikka syntyy omasta,
määrätystä siemenestään;  jokaisen kappaleen, joka syntyy
ja nousee valon reunoille, alkulähde on siellä missä
kappaleen materia ja alkuosaset ovat; on mahdotonta,
että mitä tahansa voi syntyä mistä tahansa,
sillä jokaisessa oloseikassa lepää ainoalaatuinen, oma voimansa.

Mainokset